Välillä yllättää, kuinka pian meitä edellä kulkeneiden teot ja tiedot ovat hiipuneet muistojen unholaan. Usein sukupolvien vaihdoksissa siirtyy tietoa vain murusia. Jotkut yhdistyksen vanhemmat jäsenet ehkä naurahtavatkin, mitä tässä jutussa kerron löytäneemme.
Kuten on tunnettua, akateemikko Yrjö Väisälä kehitti 1920-luvulla valkoisen valon interferenssiin perustuvan menetelmän mitata etäisyyksiä tarkasti, suurin piirtein millin tarkkuudella kilometriä kohti. Väisälän menetelmässä käytetään tarkasti metrin mittaan hiottua kvartsisauvaa ja interferenssikomparaattoria (Wikipedia), jolla voidaan määrittää tarkasti sauvan monikertoja. Menetelmää kehittäessään Väisälä rakensi ensin mittauslinjan Iso-Heikkilän pellolle alkuperäisen tähtitornin viereen. Savinen pelto oli pilareille kuitenkin huono, sillä maaperä oli routimisen ja vajoamisen vuoksi epävakaa. Lisäksi pellolla ollut tähtitorni paloi.
Vuonna 1936 ryhdyttiin rakentamaan toista linjaa ylemmäs rinteeseen Iso-Heikkilän mäelle (Tähtiä Turusta, 2006). Siinä mittapilarit olivat komparaattorista 6, 24, 48, 94, 192 ja 384 metrin etäisyydellä. Nämä ensimmäistä lukuun ottamatta olivat 24 metrin monikertoja, sillä maanmittauksessa käytettiin mittaamiseen sen mittaisia invarlankoja. Invarlankojen lämpölaajeneminen oli vähäistä ja sopivat siksi mittauksiin. Perusviivan avulla kyettiin kalibroimaan näitä lankoja. Väisälän suunnitelmana oli tuolloin rakentaa vielä 768 metrin mittapilari.
Linja oli tutkimusmallina, jonka perusteella komparaattoria käytettiin mitattaessa 1940-luvulla Nummelan 864 metrin (36×24 m) normaaliperusviiva (Maanmittauslaitos), joka on edelleen tänä päivänä maailman tarkin (Maanmittauslaitos 7.1.2025). Yrjö Väisälän tutkimukset ja mittaukset ovat vielä satelliittipaikannuksenkin aikana maanmittauksen perustana.
Tieto tuon koko linjan sijainnista kuitenkin katosi – tai ainakin se jäi hiljaiseksi.
Itse sain kuulla pilareista tullessani mukaan yhdistyksen toimintaan 80-luvun alkupuolella. Harrastajien tiedossa oli tuolloin vain yksi pilari, joka sijaitsi parin sadan metrin päässä Iso-Heikkilän tähtitornista junaradan lähellä. Jos joku muu vanhemmista harrastajista tiesikin alkuperäisestä linjasta, tieto ei ollut kulkeutunut omalle sukupolvelleni. Oletettavasti tuo tieto jostain kirjoista löytyy.
Tunnetun pilarin luokse pystytettiin vuonna 2006 tietotaulu yhteistyössä paikallisen Lions Club Turku/Henrikin kanssa. Lions Club toteutti infotaulun yhteistyössä Turun maakuntamuseon ja Turun kaupungin kanssa. Itselleni ei tuolloinkaan tullut mieleeni pohtia, missä kaikki muut pilarit olivat. Oletimme, että ne oli purettu, mutta emme tienneet sijainteja.
Valitettavasti seuraavana vuonna paikallinen nuoriso oli heittänyt taulun alas junaradan kallioleikkaukselta. Se on siitä lähtien odottanut tähtitornin välihuoneessa puhdistusta spraymaaleista ja palautusta paikalleen.
Tietotauluhankkeen vetäjänä oli Lions Clubista FT Pentti Tapana, joka oli tehnyt pitkän uran maantieteen ja biologian opettajana, oppikirjojen kirjoittajana ja muun muassa Turun normaalikoulun rehtorina. Itsekin kävin Norssia ja se oli juuri Pentti Tapana, joka otti minut kouluun vuonna 1983, esitellen koulua tuon vuoden kesällä minulle ja äidilleni. Rehtorinviran lisäksi hän opetti meille biologiaa ja maantiedettä, joiden oppikirjojakin hän oli kirjoittanut lukuisia. Hän oli koulumme opettajista varmasti mukavin.
Pentti Tapana kertoi vuonna 2005, että oli lapsena kierrellyt Iso-Heikkilän ja Härkämäen alueella ja siellä oli tuolloin ollut useita betonipilareita, joita Väisälä oli käyttänyt. Teinkin yllättävän löydön – voisinpa peräti sanoa, että arkeologisen. Lähdin pienelle kävelylle Iso-Heikkilän lähimaastoon. Ylitin junaradan ja kävelin pitkin Härkämäen harjannetta, ohittaen mäen päällä sijaitsevan linkkiaseman. Laskeutuessani alas mäeltä lähellä Lidliä huomasin betonisen pilarin. Se näytti hyvin samanlaiselta kuin Iso-Heikkilässä kallion päällä lähellä junarataa sijaitseva perusviivapilari, joka oli tunnettu jo tullessani yhdistykseen 80-luvulla. Päällä oli samanlainen metallilaatta. Tulikin melko varmaksi, että kyse oli myös perusviivapilarista.
Turun Museokeskuksesta otettiin vuoden 2023 tammikuussa yhteyttä ja kysyttiin, tiesimmekö jotain Härkämäen pilarista. Museokeskukselta oltiin kysytty mahdollisista suojelukohteista, koska alueelle ehkä suunnitellaan jotain uutta. Vain Härkämäen pilari löytyi Turun kaupungin karttapalvelun maastokartasta, mutta senkään merkityksestä ei siis ollut tietoa.
Tein tuolloin Härkämäen ja Iso-Heikkilän pilareille uuden arkeologisen tutkimusmatkan yhdessä tyttäreni Lunan kanssa. Teimme hieman mittauksia, muun muassa huomasimme pilareiden pitkän sivun osoittavan suoraan toisiaan kohti (atsimuuttikulmalla noin +60/240°) ja etäisyyden olevan mittaustarkkuuden rajoissa lähellä linjan 384 metriä. Yritimme tarkistaa, olisiko Iso-Heikkilän ja Härkämäestä löytyneen pilarin välissä vielä muita. Tutkimusretkikunta ei sellaisia löytänyt, joten niiden oli oltava ollut jossain muualla.
Nyt huomasin selata myös Turun karttapalvelun vanhat kartat läpi. Iso-Heikkilän pilari löytyikin vuosien 1950-54 virastokartasta – ja samalla kaikki muut. Ne olivatkin sijainneet aiemmin tunnetusta pilarista päinvastaiseen suuntaan. Tunnettu pilari olikin linjan keskimmäisin, 384 metrin pilari.
Virastokartasta saattoi huomata, että kaikki pilarit olivat olleet paitsi samalla suoralla, myös samalla korkeudella, suurin piirtein 18-19 metrin korkeuslinjojen välissä. Jotkin pilareista olivat siten korkeampia ja toiset matalampia.
Maastokartta kuitenkin paljasti, että kahta nyt tuntemaamme pilaria lukuun ottamatta, kaikki muut pilarit olivat jääneet asuinalueen talojen ja pihojen alle. Vain 192 metrin pilari olisi voinut olla jäljellä tähtitornin läheisen kerrostalon takapihalla, mutta siitä ei ollut jälkeäkään.
Jäämme toivoisasti seuraamaan mitä pilareille tapahtuu. Toivon mukaan ne osataan säilyttää osana Suomen maanmittauksen ja Turun historiaa.
Lähteitä
Ei mikä tahansa torni. Turun Sanomat 6.4.2006.
Kilometri mitataan 0,1 millimetrin tarkkuudella. Uusi Aura 4.7.1937. Kansallisarkisto.
Väisälä-komparaattori. Wikipedia.
Hannu Laaksonen, Inkeri Kivisaari ja Mika Aarnio. Tähtiä Turusta. 2006.