Harrastus


Piirros Kari Nilsson
Turun Ursa on tähtitieteen harrastajien yhdistys, jonka piirissä kokoonnumme havaitsemaan, keskustelemaan ja rakentelemaan kaikenlaista mielenkiintoista. Harrastustoiminta on keskittynyt Iso-Heikkilän tähtitornille, erityisesti perjantaisiin kerhoiltoihin, joihin kokoonnutaan noin klo 19–21 lähes kaikkina perjantaina vuoden ympäri.

Yhdistyksen toinen ja viime vuosina aktivoitunut toimintapaikka on Paimion Kevolassa, jossa sijaitsee Kevolan observatorio. Sen havaintolaitteisto päivitettiin valtakunnallisesti huipputasolle vuosien 2010–2015 perusparannushankkeessa ja observatorion päähavaintovälineenä on 40 cm:n Planewave-peilikaukoputki. Kevolaan kokoonnutaan kuitenkin monissa merkeissä, kuten vaikka katselemaan tähdenlentoja.

Turun Ursan jäsenet saavat käyttää yhdistyksen laitteistoa omaan tähtiharrastukseensa.