Auringonpimennys lienee ollut muinaisille kansoille vähintään yhtä salaperäinen näky kuin meille. Kun Aurinko oli monissa kulttuureissa uskonnon tärkein kohde, oli pimennyksilläkin varmasti tärkeä merkitys.
Auringonpimennys saattaisi toimia monien keskeisten myyttien avaimena egyptiläisessä, kiinalaisessa, hindulaisessa, kreikkalaisessa, juutalaisessa ja jopa suomalaisessa mytologiassa. Monista myyteistä löytyy yhteinen teema: maailmankäärmettä vastaan taisteleva aurinkolintu.
Solmuissa lurkkiva lohikäärme
Pimennykset aiheutuvat monien muinaisten kansojen taruissa siitä, että jokin olio syö Auringon tai Kuun. Usein kyseessä on käärme.
Kiinalaisessa mytologiassa pimennykset aiheutuvat siitä, että ärtynyt lohikäärme saattaa syödä Auringon tai Kuun niiden ollessa radan solmukohdissa. Lohikäärmettä on perinteisesti karkotettu Kiinassa pitämällä kovaa meteliä. Solmujen suhteen mitatun Kuun kiertoajan nimi drakoninen kuukausi (lat. draco, lohikäärme) tulee tästä.
Myös egyptiläisessä mytologiassa pimennykset johtuvat siitä, että paha maailmaa ympäröivä käärme Apep (Apophis) tai myöhemmissä myyteissä Seth nielaisee Ra-auringonjumalan. Ran puolustajat kuitenkin pelastavat hänet pikaisesti.
Pimennyksiä aiheuttavien käärmeiden tarkkaa olemusta on vaikea tulkita, sillä lohikäärme saattaisi kuvata joko ekvaattoria, ekliptikaa tai Kuun rataa. Se voi viitata myös tähtikuvioon, kuten Lohikäärmeeseen (Draco) tai Vesikäärmeeseen (Hydra), tai Linnunrataan.
Aurinkolintu
Auringon korona näkyy auringonpilkkuminimin aikoihin tapahtuvissa pimennyksissä ekvaattoritasossa siipimäisesti suuntautuneena (vuonna 2006 olemme jälleen lähestymässä auringonpilkkuminimiä). Auringon etelä- ja pohjoisnavoilta taas lähtee säteittäisiä pyrstömäisiä virtauksia, pluumeja (engl. plume, höyhen).
Tällaisesta lintumaisesta koronasta on mahdollisesti syntynyt muinainen egyptiläinen myytti Horus-haukkajumalasta. Eräässä kertomuksessa Horus ottaa siivekkään kiekon muodon ja lentää auringonjumala Ran aurinkolaivan eteen taistelemaan Ran vihollisia vastaan. Horus lyö krokotiileiksi ja virtahevoiksi muuttuneet viholliset — jälleen lohikäärmeteema.
Siivekäs kiekko on muinaisen egyptin yleisimpiä symboleita. Se on periytynyt kautta Lähi-Idän, mm. zoroastrialaisille ja juutalaisille, jumalallisen kuninkaan symbolina. Vielä myöhemmin se on kehittynyt jumalkuninkaiden pään ympärille piirretyksi sädekehäksi, joka on periytynyt mm. kristilliseen ikonografiaan.
Siipimäinen korona sopii myös egyptiläiseen myyttiin tuhkasta jälleensyntyneestä Bennu-linnusta, jonka on katsottu olevan auringonjumala Ran sielu ja yhteydessä jälleensyntymiseen. Horuksen ja Ran myytit usein sulautuvat toisiinsa.
Kreikkalaiset ovat perineet Bennu-tarun Feeniks-linnussa. Kreikkalaisessa mytologiassa on toinenkin siipiteema — Hermeksellä eli roomalaisten Merkuriuksella on Caduceus-sauva, jonka nuppimaista päätä ympäröivät siivet. Sauvan varren ympäri on kietoutunut kaksi käärmettä. Käärmeet varsin mahdollisesti kuvaavat Kuun rataa ja ekliptikaa. Samaa symboliikkaa löytyy myös ainakin hindulaisesta, persialaisesta ja islamilaisesta ikonografiasta ja tarustosta.
Planeettoina Merkurius ja Venus liittyvät täydellisiin auringonpimennyksiin siten, että sisäplaneettoina ne tulevat pimennyksen aikana yleensä näkyviin. Merkurius yhdistetään joissain myyteissä Thothiin ja Venus joskus Isikseen, jotka molemmat ovat Horuksen lailla mukana Ran aurinkolaivassa. Thoth toimi laivan puolustajana myöhemmissä myyteissä.
Kiinalaisten Fenghuang on myyttinen riikinkukkomainen lintu, joka ilmestyy hyvinä aikoina. Sen pään kuvataan olevan taivas, silmät Aurinko, selkä Kuu, siivet tuuli ja pyrstö planeetat. Nimi Fenghuang tulee nimistä Feng ja Huang, jotka viittaavat uros- ja naaraslintuun. Fenghuang symboloi osuvasti yin-yang-käsitettä, jossa yin (Kuu, pimeys, feminiinisyys) ja yang (Aurinko, valo, maskuliinisuus) kohtaavat harmonisesti. Voisiko tämä Auringon ja Kuun yhdistymistä symbolisoiva Fenghuang olla aurinkolintu?
Juutalaisen ja siten myös kristillisen mytologian sisältö ja symboliikka on paljolti peritty egyptiläisiltä ja persialaisilta. Monet jumalat ovat niissä muuttuneet enkeleiksi. Erityisesti arkkienkeli Mikael on perinyt Hermeksen ja Merkuriuksen piirteitä ja myyttejä. Hän on paitsi enkelinä siivekäs, myös tunnettu lohikäärmeen tappamisesta. Toisaalta Jeesus vaikuttaa perineen silmiinpistävän paljon Horuksen ja muiden auringonjumalten piirteitä. Taivaallista alkuperää voivat olla myös kuolinmyytissä esiintyvä orjantappurakruunu ja auringonpimennys.
Voimme myös miettiä Kalevalan 47. runoa, jossa Pohjolan emäntä Louhi varastaa Auringon ja Kuun taivaalta. Olisiko tässä ollut kyse auringonpimennyksestä? Lintukin löytyy: Pohjolan emännän kuvataan myöhemmin tarinassa muuttuvan linnuksi.
Taruissa ei valitettavasti yleensä kerrota suoraan, onko lähde taivaallinen. Voimme vain yrittää päätellä, olisivatko jotkin niistä symbolisia kuvauksia pimennyksistä ja muista tähtitaivaan tapahtumista. Tarustot ovat lisäksi sekoittuneet ja versoilleet kuin fantasiakirjallisuuden juonet ja niitä voidaan tulkita monin tavoin. Tulkintoja on varsin vaikea todistaa oikeiksi tai vääriksi, joten kovin pitkälle meneviä tulkintoja kannattaa tehdä varovasti.